Loppuvuoden kuvasatoa
Pirkkalaiskirjailijoilla oli varsin värikäs syksy ja loppuvuosi. Järjestimme kaksi kirjallisuusiltaa pääkirjasto Metsossa sekä Pienen runokiertueen kanssa yhteisen runoklubin Telakalla. Joulukuussa keskustelimme Täällä Pohjantähden alla -teoksen syntyvaiheista ennen Timo Koivusalon elokuvan näytöstä Niagarassa liki täydelle salille. Lisäksi kokoonnuimme pariin kuukausikokoukseen ja vietimme varsin riemukkaan vuosikokouksen 25.11.09.
Olen ottanut yhdeksi pj:n tehtäväksi nappailla kuvia tapahtumista, mutta aina yhdistyksen kamera ei ole ollut mukana tai siitä on yksinkertaisesti loppunut akku. Tässä joitakin otoksia syksyn varrelta.
Turun kirjamessuilla lauantaina 3.10.09 Pirkkalaiskirjailijat saivat esitellä toimintaansa tunnin ajan Kirjailijaliiton osastolla. Osastolla kahvittelemassa mm. pirkkalaiskirjailijat Susanna Taivalsalmi (oik.) ja Sari Peltoniemi.
Syyskuun kuukausikokouksessa esittäytyivät vuoden pirkanmaalaiset esikoiskirjailijat. Johanna Hulkko (vas.) kertoi Säkeitä Pietarista -romaaninsa tekoprosessista. Kaukaisimmat jäljet juontavat 1990-luvulle, vuosiin, jolloin Johanna opiskeli Pietarissa. Carita Forsgren (toinen oik.) kirjoitti historiallisen romaanin Kaarina Maununtyttärestä. Kolmen kuun kuningatar oli jossain vaiheessa vuotta myydyimpien suomalaisten kaunokirjojen joukossa.
Jäsenistömme kuopus, 22-vuotias Siiri Enoranta, kertoi tiestään esikoiskirjailijaksi. Siiri kirjoitti yli 500-sivuista fantasiaromaaniaan opiskellessaan Oriveden opistossa. Omenmean vallanhaltija ylsi hienosti Finlandia Junior -ehdokkaaksi.
Onnellista Uutta Vuotta 2010! Iloa ja innoitusta koko tulevalle vuosikymmenelle!
Katariina
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu