Kanootin kapean vesille työnsin
Pirkkalaiskirjailijoilla oli torstaina 6.8. opettavainen ilta Tempon kattoterassilla, kun loistava luennoitsija Helmiina Kauhanen tuli puhumaan meille aivoista ja luovuudesta. Muistiinpanovihkoset kotiin unohtaneen kirjailijan muisteloista syntyi jälkikäteen pienimuotoinen kooste, jossa mielikuvitus ja mielleyhtymät kohtaavat joitakin esitettyjä faktoja:
”Laittaessaan päänsisäisen kaaoksen ja hajaannuksen tilan järjestykseen kirjailija kehittelee vasemmalla aivopuoliskollaan analyyttistä ja loogista kieltä, mutta oikealla puoliskollaan hän maalaa tunteiden musikaalisia kokonaisuuksia. Jos stressi ei yllätä kesken luomisprosessin, vimmainen kirjailija luo kahdessa vuodessa kirjan, jota myydään kirjakaupassa 27 eurolla.
Valitettavasti kirjailija kuitenkin masentuu, kun hänelle tilitetään kolmestasadasta myydystä kirjasta kustakin 2,6 euroa. Silloin hänen kallonsa sisäiset soutuveneen lailla käyttäytyvät synopsikset lakkaavat pitämästä toisiinsa yhteyttä, ja niin vain käy, että kirjailijan rannoilla on tosi rauhallista.
Tässä vaiheessa kirjailija suuntaa askeleensa Kauppahalliin, josta hän ostaa E-Epaa virkistääkseen veneittensä lipumista vaienneissa aivoaalloissa. Mikäli kirjailija on saanut apurahaa Taiteen keskustoimikunnalta, hän voi myös hankkia soutuveneeseensä melan tai perämoottorin. Jos hän sijoittaa apurahansa menestyksekkäästi lottoon, hän voi ostaa jopa risteilyaluksen tai jäänmurtajan!
Parhaimmillaan kirjailija kuitenkin selättää masennuksen ja stressin, välttää pahimmat karikot ja virittyy jälleen luovuuteen ilman perämoottoria, kadottaa ajantajunsa ja kirjoittaa ihmisestä, joka on pääasiassa tyhjyyttä ja välimatkoja ja alkoholille altista maaperää. Kirjan luonnosteluvaiheessa prosaisti keksii naapurin Penaa läheisesti muistuttavan päähenkilön, jolle tulee ryypätessä kova jano. Kirjailija miettii, onko romaani syytä huipentaa kohtaukseen, jossa päähenkilö unohtaa juoda vettä ja tekee laskuhumalassa henkirikoksen.
Mutta kirjailija ei halua kirjoittaa dekkaria vaan selviytymistarinan, jossa päähenkilö ryyppää paljon, mutta juo runsaasti vettä ja muistaa kännissäkin syödä kohtuullisesti. Näin ollen päähenkilö on hyvä ja potentiaalinen aviokumppani, koska ei tapa ketään kännissä puolihuolimattomasti. Kirjailijan aivoja virkistää positiivinen informaatio siitä, että myös kirjailijalla on mahdollisuus saavuttaa edellä mainittu harmonian tila.
Pitkän ja uuvuttavan kirjoitusprosessin jälkeen kirjailija hellii muusansa silittämällä ja paijaamalla. Se on aivojen mielestä mukavaa, sillä kosketus edistää kaikenlaisten veneiden kulkua niin sisävesillä kuin avomerelläkin.”
”Laittaessaan päänsisäisen kaaoksen ja hajaannuksen tilan järjestykseen kirjailija kehittelee vasemmalla aivopuoliskollaan analyyttistä ja loogista kieltä, mutta oikealla puoliskollaan hän maalaa tunteiden musikaalisia kokonaisuuksia. Jos stressi ei yllätä kesken luomisprosessin, vimmainen kirjailija luo kahdessa vuodessa kirjan, jota myydään kirjakaupassa 27 eurolla.
Valitettavasti kirjailija kuitenkin masentuu, kun hänelle tilitetään kolmestasadasta myydystä kirjasta kustakin 2,6 euroa. Silloin hänen kallonsa sisäiset soutuveneen lailla käyttäytyvät synopsikset lakkaavat pitämästä toisiinsa yhteyttä, ja niin vain käy, että kirjailijan rannoilla on tosi rauhallista.
Tässä vaiheessa kirjailija suuntaa askeleensa Kauppahalliin, josta hän ostaa E-Epaa virkistääkseen veneittensä lipumista vaienneissa aivoaalloissa. Mikäli kirjailija on saanut apurahaa Taiteen keskustoimikunnalta, hän voi myös hankkia soutuveneeseensä melan tai perämoottorin. Jos hän sijoittaa apurahansa menestyksekkäästi lottoon, hän voi ostaa jopa risteilyaluksen tai jäänmurtajan!
Parhaimmillaan kirjailija kuitenkin selättää masennuksen ja stressin, välttää pahimmat karikot ja virittyy jälleen luovuuteen ilman perämoottoria, kadottaa ajantajunsa ja kirjoittaa ihmisestä, joka on pääasiassa tyhjyyttä ja välimatkoja ja alkoholille altista maaperää. Kirjan luonnosteluvaiheessa prosaisti keksii naapurin Penaa läheisesti muistuttavan päähenkilön, jolle tulee ryypätessä kova jano. Kirjailija miettii, onko romaani syytä huipentaa kohtaukseen, jossa päähenkilö unohtaa juoda vettä ja tekee laskuhumalassa henkirikoksen.
Mutta kirjailija ei halua kirjoittaa dekkaria vaan selviytymistarinan, jossa päähenkilö ryyppää paljon, mutta juo runsaasti vettä ja muistaa kännissäkin syödä kohtuullisesti. Näin ollen päähenkilö on hyvä ja potentiaalinen aviokumppani, koska ei tapa ketään kännissä puolihuolimattomasti. Kirjailijan aivoja virkistää positiivinen informaatio siitä, että myös kirjailijalla on mahdollisuus saavuttaa edellä mainittu harmonian tila.
Pitkän ja uuvuttavan kirjoitusprosessin jälkeen kirjailija hellii muusansa silittämällä ja paijaamalla. Se on aivojen mielestä mukavaa, sillä kosketus edistää kaikenlaisten veneiden kulkua niin sisävesillä kuin avomerelläkin.”
(kuva: Katariina Romppainen)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu