Pirkkalaiskirjailijoiden toiminnan tavoitteena on innostaa ihmisiä lukemaan ja tuoda kirjailijoita lähemmäksi lukevaa yleisöä. Tämä blogi on avoin foorumi Pirkkalaiskirjailijat ry:n jäsenille. Sen kautta haluamme antaa lukijoillemme näköalan kirjailijan arkeen ja juhlaan.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Sopimusasiaa Pirkkalaisten kokouksessa

Maanantaina 27.4 Kirjailijaliiton toiminnanjohtaja ja juristi Päivi Liedes vieraili Pirkkalaiskirjailijoiden kuukausikokouksessa kertomassa tärkeitä asioita kirjailijantyöhön liittyen. Aluksi Liedes valaisi tekijänoikeuslain peruselementtejä eli sitä, että kirjoittajalla tulee olla oikeus omaan työhönsä ja tätä oikeutta tulee puolustaa. Keskustelua syntyi lehtitalojen kuten Sanoma Newsin ja Aamulehden sopimusmalleista, joilla freelancertoimittajien avustajasopimuksia poljetaan huonoilla ehdoilla ilman lisäkorvausta.

Myös kustantajien pelätään heikentävän tekijänoikeusasiaa vaatimalla kustannussopimuksissaan esimerkiksi kirjan sähköisiä oikeuksia sekä elokuva- ja teatterioikeuksia. Siksi kirjailijan on oltava tarkkana, millaisia oikeuksia hän luovuttaa tehdessään kustannussopimusta. Kustantajauskollisuus ei saisi mennä ohi sen, että kirjailija voi vaatia kustantajaltaan parempaa prosenttia kirjan nettomyyntitulosta. Alan uusi nettohintaan perustuva järjestelmä toimii näin: Jos kirja maksaa kaupassa 27 euroa, siitä maksetaan 2,16 euroa arvonlisäveroa. Mikäli kirjakauppa neuvottelee itselleen 50 prosentin alennuksen, saa kauppias kirjan 12,42 eurolla. Lopusta eli kirjan nettomyyntitulosta kustantaja maksaa kirjailijalle vähintään 21 % eli kirjailijan osuudeksi tulee 2,6 euroa ja kustantajalle jää 9,82 euroa.

Kirjailijaillassa herätti keskustelua Google-sopimus. Hämmennystä ja hilpeyttäkin herätti toimintatapa: jos et tee mitään, olet sopimuksessa mukana. Jos taas haluat jättäytyä sopimuksen ulkopuolelle, sinun on oma-aloitteisesti ilmoitettava siitä kirjallisesti. Toisaalta sopimukseen mukaan meneminen ei sekään tarkoita, että siitä ei pääsisi pois myöhemmin. Joten miksi siis jäädä sopimuksen ulkopuolelle nyt, kun myöhemminkin voi? Lisää päänvaivaa tuotti erään asiantuntijan kanta, että liittymällä sopimukseen kirjailija saa parhaan kontrollin teoksiinsa ja voi tehokkaammin estää niiden julkaisun netissä erillisellä ilmoituksella. Päivi Liedes ei tätä kantaa ymmärtänyt. Selkeintä on hänen mukaansa jättäytyä ulkopuolelle etenkin, jos on aktiivinen kirjailija edelleen.

Sopimusasioiden jälkeen Päivi Liedes antoi kirjailijoille tietoa verotuksesta alkaen ihan perusasioista kuten kuittien säilyttämisestä, muistiinpanovelvollisuudesta, työhuonevähennyksestä sekä työmatkojen vähentämisestä ja päivärahojen maksamisesta. Ainakin minä tulin vakuuttuneeksi siitä, että säännöllisesti julkaisevan kirjailijan on vähennysten takia viisasta perustaa toiminimi. Se on helppoa, eikä kirjanpitokuluja kerry pienituloiselle ihmiselle liikaa vuodessa.

Lopuksi keskusteltiin apurahoista, niiden verotuksesta ja myel-maksuista. Vain sellaiset apurahat tulevat myelin piiriin, jotka on myönnetty vähintään neljän kuukauden työskentelyyn ja jotka ovat yli 1100 euroa. Apurahojen lisäksi kirjailijan on otettava kirjailijan työstään saamiensa verollisten tulojen osalta yrittäjien eläkevakuutus (YEL). Yrittäjän eläkevakuutusmaksu on otettava tänä vuonna, mikäli työtulo on yli 6500 euroa. Työtulo ei tarkoita samaa kuin laskutus, eikä myöskään samaa kuin se, mikä jää viivan alle. Työtulon saa itse määritellä. Kirjailijoille soveltumattoman yrittäjäeläkelainsäädännön mukaan sen tulisi vastata summaa, joka tehdystä työstä maksettaisiin ulkopuoliselle. Keskimäärin 2000 euroa vuodessa ansaitsevan kirjailijan on kyllä vähän hankala arvioida työtään tästä näkökulmasta…

Maria Syvälä

1 kommenttia:

Blogger Anneli kirjoitti...

Kiitos Maria, että kirjoitit selkeän raportin monimutkaisesta asiasta!
MYEL-eläke apurahoista menee kuitenkin hiukan toisin. Sekin kuulostaa monimutkaiselta, mutta ei loppujen lopuksi ole.
Siis. Vähintään neljän kuukauden työskentely on oikein, mutta työtulo ei ole 1100 euroa kuukaudessa vaan noin 300 euroa kuussa, tarkasti sanoen 3.280,47 euroa "vuotuiseksi työtuloksi muutettuna".
Vuotuinen työtulo lasketaan näin.
Olet saanut 1.500 euroa 4 kuukauden työskentelyyn. MYEL-laskennallisesti kuukaudessa on 30 päivää ja vuodessa 360. Siis 1500 euroa jaetaan 120 päivällä ja kerrotaan 360 päivällä = 6000 euroa. Se on vuotuinen, laskennallinen työtulo ja olet siis eläkevakuutusvelvollinen.
Ennen kuin kukaan alkaa valittaa, että pienistä apurahoista menee vielä eläkemaksuakin, muistutettakoon, että MYEL-maksu on erittäin edullinen. 1-vuotisen taiteilija-apurahan saaja esim. maksaa MYEL:iä 876 euroa, mikä taitaa olla 20 % vastaavasta YEL-maksun tasosta.
MYEL vakuutettu saa samalla myös työtapaturmavakuutuksen. MYEL on erittäin erinomainen järjestelmä taiteilijoille ja tieteilijöille.

7. toukokuuta 2009 klo 10.12

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu