Lyhyt kysymys inspiraatiosta
Uskotteko inspiraatioon vai kirjoitatteko vain, oli tunnit miten valittu tahansa? Miltä inspiraatio tuntuu, missä se tuntuu, auttaako vai haittaako enemmän?
Kysyy inspiraatiota vailla oleva jauhaja Susienne, joka ei ole kirjoittanut tänä vuonna kuin yhden oman runon (ja toimittanut viisi kirjaa, mutta sitä ei lasketa) ja etsii nyt ratkaisua tilanteeseen - onko hankittava muusa vai mikä nyt on kun asiaa olisi vaikka miten mutta tekstiä ei, apua!
Tunnisteet: inspiraatio, luominen
lähettänyt Susienne
11.27
3 kommenttia:
Moi, hmm... muusasta voisi olla apua jos ei ole asiaa mistä kirjoittaa : ) Sulla ei tunnu olevan sellainen tilanne, joten kirjoittaminen on ainoa lääke. Mitä vain, vaikka muutama rivi. Ja sitten sitkeesti lisää. Inspiraation odottelu on, sanonko mistä... Jos siihen luottaa jää kirjat tekemättä. Täytyy tyytyä siihen,että joskus syntyy muutama rivi, joskus enemmän. Sitkeä koneella istuminen kuitenkin laittaa kirjoitusprosessin käyntiin. Ja kun se alkaa toimia, tilapäisen jumin saa auki kävelemällä tai pyöräilemällä, liikkumalla. Kyllä, aikas tylsä neuvo.
27. toukokuuta 2010 klo 19.28
Kallis Susienne! Nyt on tuotettava sinulle pettymys ja kerrottava, että Muusa tahi Inspiraatio on vähän niin kuin Joulupukki. Hyvä uutinen on, että samoin kuin Joulupukin lahjat, inspiraatiokin on saavutettavissa itse puuhaamaalla. Se tulee tekemisen myötä. Lämmittelemällä. Kirjoittamalla - vaikka sitten roskaa alkuun. Aina voi kirjoittaa seuraavan version.
Mietipä vaikka hiihtäjiä taikka muita urheilijoita. En menis sanomaan, että urheilija herää aamulla huudahtaen: Nyt on kyllä just semmoinen inspiraatio että eikun suolle hiihtämään!
Luulen, että on enemmän itsekurista ja periksiantamattomuudesta kuin inspiraatiosta kiinni, että urheilija lähtee lenkilleen suohon.
Sama homma kirjoittajalla. Valitettavasti - tai sitten ei. Koska itsekuriin ja sitkeyteen voi vaikuttaa itse. Jos jää odottamaan ulkopuolista voimaa kuten Muusan kosketusta tai päähän iskevää inspiraatiota, niin sitten ei voi muuta kuin odotella.
28. toukokuuta 2010 klo 15.51
Kovin olen myöhässä vastauksessa Susiennelle. Tuo koko sanahirviö inspiraatio joutaa huoletta romukoppaan. Jos joku kurjailija väittää kirjoittavansa jumalaisen inspiraation voimin, hän joko valehtelee tai kirjoittaa täyttä soopaa. Tuleehan niitä ajatuksenpätkiä, kun miettii meneillä olevaa työtään. Jos et raapaise sitä muistiin, et enää muista mikä loistoidis se olikaan. Juhan ja Annelin kanssa olen tasan samaa mieltä, että inspiraatiota saa odottaa maailman tappiin asti. Ei muuta kuin raakasti työhön ja näppäimet laulamaan. Viiden-kuuden tunnin työrupeaman jälkeen oledt ehkä kirjoittanut pari järjellistä lausetta. Ne ovatkin sitten sitä arvokkaampia. Totta, että kirjailijalla pitää olla myös itsekuria ja sisua. Homma on saatava loppuun vaikka pieniä perkeleitä sataisi. Kirjailijan työssä istumalihasten osuus on 99 prosenttia ja sähköistä liikenndettä aivoganglioidn välillä prosentti. Joku sanoo sitä luovuudeksi. Muusan hankkiminen on vähän kaksipiippuinen juttu. Minä en ainakaan akallani tekstejäni luetuttaisi. Mutta kokenut luottolukija on kyllä paikallaan, jos sellaista kaipaa. Olen tässä pyöritellyt peukaloitani tyhjän kanssa parfi kuukautta ja DD lähestyy uhkaavasti. Mutta pakon edessä koiraskin poikii. But. Kyllä se kirjoittaminen on välillä yhtä vuoristorataa ja niin pitääkin olla. Kaikki eivät ole kalle päätaloja. Stimulannseja en suosittele :-) Seppo eli Sebastianos. Korven naavaparta. Tsemppiä!
1. kesäkuuta 2012 klo 12.42
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu