Järisyttävä uutinen suoraan suolta!!
Hello ystävät!
Olen seurannut miten päivälehdet lähestyvät yhä kiihtyvällä tahdilla iltalehtien formaattia.
Jos kulttuurisivun pääuutisena on elokuvajuhlien parhaiden töiden palkitseminen, siinä keskitytään filmitähtien iltapukuihin palkintogaalassa.
Se on vielä kovin intressanttia kamaa verrattuna Aamulehden Sunnuntai-osion aloitusjuttuun 8.2.09. Hilkkua vaille koko sivun kattavan jutun lyhykäinen ja ympäripyöreä teksti kiteytyy alaotsikkoon: "Esa Teivaalan suku omistaa suon, jolla kuvattiin Amazing Race -sarjaa kesäkuussa 2006". Eikä muuta.
Tuli mieleen Kummeli ja Mauno Ahonen. Sketsien Ohranjyvässä viihtyvä tähtireportteri teki juttuja tämän tason uutisista. Jutun palstatila maksaisi Aamulehden millihintojen mukaan liki 15.000 euroa. Me, jotka olemme valitelleet kulttuurijuttujen alasajoa Aamulehdessä olemme kuulleet aina saman selityksen: "Ei ole tilaa." Millä ihmeen logiikalla niitä löytyy näin järisyttäville paljastuksille: "Helikopterikin pörräsi kuvaamassa ilmaotoksia."
Tajuan päivälehdistön tiukan raon mediakulttuurin murroksessa. Siksipä luen myös Hesarin. Useimmat ystäväni ovat tiputtaneet huonomman vaihtoehdon pois ja lukevat vain sitä. Nuoret eivät juuri lehtien sivuja kääntele. Viestinnän tulevaisuus on bittimedioissa ja netissä. Perusoletuksena on silti pidettävä edelleen, että on kohderyhmää kiinnostavaa sanottavaa.
Siirryn hämmästyksen silaamista haukuista kehuihin. Tänä aamuna tuli aloitettua Timo Hännikäisen kirja "Ilman". Esseet kertovat pakkoselibaatin kiusaaman miehen tunnoista. Suurin osa suomalaisesta esseistiikasta on näivettynyt omaan koloonsa. Niiden "setämäiset" ja ennalta arvattavat aiheet päätyvät ennalta arvattavaan lopputulokseen. Hännikäisen pohdinnassa on raikasta rosoa ja sellaista itsensä likoonlaittamista, josta syntyy syntyy maukas soppa. Antti Nylenin "Vihan ja katkeruuden esseet" on toinen kokoelma, jonka lävitse puhaltelevat raikkaan anarkistiset tuulet. Kuinka ollakaan, kummankin kirjan on kustantanut turkulainen Savukeidas. Runobuumin jälkeen tulee esseistiikkabuumi. Sanokaa minun sanoneen.
Juha Siro
4 kommenttia:
Kuulin raportin äskettäisestä toimittajien tilaisuudesta - journalismista oli keskusteltu. Nuori luennoitsija oli älähtänyt vanhemmille kuulijoilleen: "Siis kuvitteletteko te olevanne jotain VALISTAJIA?" Joo. Niinpä me anno dazumal kuviteltiin, mutta näköjään kuvitelmaksi jäi.
Silloin - ehkä ylemmyydentuntoisesti - halusimme kirjoittaa lukijoille sitä, mitä heidän pitäisi lukea. Nykyään kirjoitetaan lukijoille, mitä he haluavat lukea.
Edesmenneen Arto Salmisen Paskateoria on kirkas kuvaus tsurnalismin tsunamista.
9. helmikuuta 2009 klo 17.45
Meillä taas meinasi lähteä AL:n viikonlopputilauskin roskiin, kun verkkosivuilla kehotettiin suureleisesti katsomaan videota kuolleen nuoren löytöpaikkasta. Mitähän sieltä olisi pitänyt katsoa. Olisiko verta tai vaikka oksennusta? Ei mahdu minun käsitykseeni suurnalismista, ei.
12. helmikuuta 2009 klo 14.36
Samoilla linjoilla pysyäkseni: meinasin vetää kaffeet väärään kurkkuun, kun luin Kulttuurivihkot 6/08 numerosta artikkelin lastenkirjallisuuden esittelystä ja kritiikistä sanomalehdissä. Jutussa Aamulehden Markus Määttäinen sanoo, että lastenkirjallisuudesta kirjoittaminen ei kiinnosta heidän avustajiaan tarpeeksi. "Ei vain löydy tarpeeksi ihmisiä, joilla on intoa. Ja se ei ole lehden ongelma."
??? !!!
Olenko nyt käsittänyt aivan väärin? En ole ollenkaan saanut Aamulehden kriitikoista sellaista kuvaa, että lasten- ja nuortenkirjallisuus ei heitä kiinnostaisi. Aivan päin vastoin: olen kuullut tuskastuneita huokauksia, että aina vain kritiikeille annettu tila ja tilaukset vähenevät.
13. helmikuuta 2009 klo 9.03
Markus Määttänen on todella päästellyt sammakoita suustaan kyseisessä artikkelissa. Päivi Heikkilä-Halttunen on kirjoittanut artikkeliin vastineen, joka julkaistaan Kulttuurivihkojen seuraavassa numerossa 1/09.
Aamulehti on päättänyt vähentää kirjallisuuskritiikkien määrää ja avustajien käyttöä. Määttänen on itse todennut, että avustajabudjetti on vallitsevan taloustilanteen vuoksi vedetty niin kireälle, ettei esim. lasten- ja nuortenkirjoista julkaista kritiikkejä kuin parilla teemasivulla koko keväänä. Poikkeus tehdään "mitä todennäköisimmin" vain silloin, jos jostakin lasten- tai nuortenkirjasta tulee niin iso haloo, että tarvitaan ammattilaista sitä arvioimaan ja analysoimaan.
13. helmikuuta 2009 klo 9.48
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu