Pirkkalaiskirjailijoiden toiminnan tavoitteena on innostaa ihmisiä lukemaan ja tuoda kirjailijoita lähemmäksi lukevaa yleisöä. Tämä blogi on avoin foorumi Pirkkalaiskirjailijat ry:n jäsenille. Sen kautta haluamme antaa lukijoillemme näköalan kirjailijan arkeen ja juhlaan.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Kaikkikäypä palaute kiireiselle kustannustoimittajalle ja vähän muillekin

Tervehdys kollegat,

kun sulattelen tässä omalta kustannustoimittajalta saamaani palautetta ja märehdin siihen liittyviä tunteita, ajattelin kirjata tähän ns. universaalin palautteen. Se on kätevä olla jokaisen tekstinlukijan tietokoneen työpöydällä, helposti lähetettävissä. Erityisen kätevä se on kiireiselle ja käsikirjoituksiin tuskaantuneelle, kaiken muun hänelle sälytetyn työn näännyttämälle kustannustoimittajalle, joka kaiken lisäksi juoksee kokouksesta toiseen. (Tähdennettäköön, ettei tällä jutulla ole mitään suoraa yhteyttä omalta lukijaltani saamaani perusteelliseen ja mietittyyn palautteeseen; tai jos on, se on silkkaa sattumaa).

Tässä siis moneen tarkoitukseen sopiva palaute:

Tiivistä. Karsi adjektiiveja. Älä toista turhaan. Syvennä henkilökuvaa ja dialogia. Tiivistä. Karsi. Älä maalaile. Varo näyttämästä ja kertomasta samaa asiaa. Selvennä juonenkulkua. Kill your darlings (myös se päähenkilön rakastettu). Älä sekoita aikatasoja. Vältä pluskvamperfektiä, se on raskas aikamuoto. Tiivistä ja karsi. Ole tarkkana, kun siirryt näkökulmasta toiseen. Jos vaihtelet kertojanääntä, katso että eri kertojat ovat keskenään erilaisia.

Tiivistä ja karsi. Kärsi. Riko ensin porsliinit, laske kahteensataan ja soita minulle vasta sitten. Jatka kirjoittamista.

:-)

Jyrki

4 kommenttia:

Blogger Terhi kirjoitti...

Minua hymyilyttää tämä kaikessa tragikoomisuudessaan, sillä aika moni lause osuu ja uppoaa. Tunnistan varsinkin lauseet "Syvennä henkilökuvaa", "Vältä pluskvamperfektia" ja "Varo näyttämästä ja kertomasta samaa asiaa."

Säästät, Jyrki, monen edittorin aikaa, kun myyt tämän heille huoneentauluksi. :0)

18. helmikuuta 2009 klo 18.41

 
Blogger Jyrki Vainonen kirjoitti...

Joo, se on tarkoitus. Patentoin tämän ja ryhdyn kauppalopoksi. Rikastun, saan vaikutusvaltaa ja ystäviä. Minusta tulee presidentti ja YK:n pääsihteeri ja kaikki lehdet ympäri maailman kirjoittavat minusta: kuinka leikkaan kynsiäni, millaisia perunoita syön, mitä mieltä olen hiukkasfysiikan popularisoinnista.

Minulla on selkeä suunnitelma.

19. helmikuuta 2009 klo 9.21

 
Blogger Katariina Romppainen kirjoitti...

Kannatetaan! Eli Jyrkistä heti kustannusmaailman kauppalopo ja ediittorien konsultti. Eipä sitten tarttisi lukea enää palautteita tyyliin: "Maalaat kerrontaasi turhan suurella pensselillä." Tiivistä, karsi ja keskity itse oleelliseen, armas pyövelini.

19. helmikuuta 2009 klo 12.14

 
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvä tiivistys Jyrkiltä. Sehän sopii tulostaa, ja uutta tekstiä alkaessa aina vilkaista silloin tällöin. Mutta mistähän johtuu, että tuo "jos vaihtelet kertojanääntä, katso että eri kertojat ovat keskenään erilaisia", toteutuu niin harvoin. Usein henkilöt puhuvat proosassa kuin samalla suulla. Taitaa Tuntemattomassa toteutua hyvä yhtälö, kun henkilöt on pistetty puhumaan eri murteita. Syventää henkilökuvia. Ja vielä tuli mieleen mainio pikkuessee kirjoittamisen ohjeista. Löytyy Raymond Carverin kokoelman Rivi riviltä, lyönti lyönniltä loppuun liitettynä. Carverillakin oli yksi tiivistys, jonka se oli kirjannut omaksi kirjoittamisen ohjeekseen. Lukaiskaapa.

juha

19. helmikuuta 2009 klo 19.48

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu