Yhdistyksen voima on sen yhteen kokoamissa ihmisissä

Eläköön, lunta! Ulkoa heijastuva lumen valo kirkastaa mieltäni, kun puurran käsikirjoituksen parissa hiljaisessa työhuoneessani. Olen luvannut lähettää seuraavan lastenromaanini käsikirjoituksen kustannustoimittajalleni jouluaatonaattona. Ja vielä puuttuu monta lukua, tarinan ratkaiseva käännekohta sekä loppuhuipennus. Onneksi sentään tiedän, mitä tuleman pitää, ellei sitten päähenkilö keksi jotain muuta. Sitäkin tapahtuu.

Mutta mikäs tässä kirjoittaessa, kun sain eilen tuulettaa päätäni koulukeikalla. Olin mukana kuuden nuorisokirjailijan kirjatempauksessa Hämeenlinnassa. Minä ja pirkkalaiskirjailija-kollega Sari Peltoniemi Lempäälästä vierailimme Miemalan koululla, kerroimme kirjoistamme ja kirjailijan työstä ja vastailimme koululaisten kysymyksiin. Oli hauskaa. Tärkeää lukijapalautettakin saimme.

Eikä kukaan esittänyt tällä kertaa vakiokysymystä eli paljonko kirjailijana tienaa. Jostain kumman syystä monet lapsukaiset luulevat, että kirjailijat ovat upporikkaita. Joskus tekisi mieli kertoa heille, mitä oma äitini sanoi kauan sitten, kun kerroin päässeeni Viita-akatemiaan. ”Minusta tulee kirjailija”, hehkutin. ”Mieti nyt vielä, näläkäammatti se on…”, vanha äitini huokasi murheellisena. Meille ei nälkä tullut, saimme kouluilla ravitsevaa mannapuuroa.

Koululaisten lisäksi oli taas kerran virkistävää tavata toisia kirjailijoita, kohtalotovereita, yksinäisen työn puurtajia. Meidän kuuden porukassa oli muuten peräti neljä pirkkalaiskirjailijaa – minä, Sari, Jukka-Pekka Palviainen Vammalasta ja Salla Simukka Tampereelta.

Kollegoiden tapaaminen kiteytti minulle taas kerran myös Pirkkalaiskirjailijoiden merkityksen. Avainsana on vertaistuki. Yhdistys tarjoaa mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia toisten kirjoittavien olentojen kanssa. Tilaisuuden purkaa mieltä, kysyä toisten kokemuksista, iloita yhdessä. Yhdistyksen voima on sen yhteen kokoamissa ihmisissä.

Katariina Romppainen
(Pirkkalaiskirjailijat ry:n puheenjohtaja vuoden 2009 alusta lähtien)