KIRJOITTAJAKOULUTUSSEMINAARI 16.11.2013

KIRJOITTAJAKOULUTUSSEMINAARI 16.11.2013 klo 10–17 Sampolan auditorio
Sammonkatu 2, Tampere

Seminaari on avoin kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille harrastajakirjoittajista sanataiteen opettajiin. Ohjelma esittelee tämän päivän kirjoittajakoulutuksen monenlaisia muotoja sekä suosiotaan kasvattavia kirjoittamisen lajeja.

10.00 Seminaarin avaus. Katariina Romppainen, Pirkkalaiskirjailijat ry. 10.15 Akateeminen kirjoittajakoulutus. Niina Repo, Turun yliopiston luovan
kirjoittamisen ohjelman johtaja.
11.00 Kirjoittajaohjaajan työvälineet. Niina Hakalahti, Viita-akatemia.
11.45 Kokemuksia ja näkemyksiä luovan kirjoittamisen opettajana Tampereen yhteiskoulun lukiossa. Vuokko Tolonen, haastattelijana Katariina Romppainen.
12.15 Verkkokirjoituskoulu Sulkasato: Nuorten virtuaaliset opetusryhmät. Laura Serkosalo, Nuoren Voiman Liitto.
13–14 Luova tauko.
14.00 Runouden opettaminen. Jyrki Kiiskinen.
14.45 Kirjoittaminen on maailman lukemista – Sanojen synty eri taidemuotojen kohtaamisessa. Kristiina Wallin.
15.30 Omaelämäkerrasta kirjaksi. Marketta Rentola. 16.15 Eräänlaiset toiset todellisuudet
– Scifin kirjoittaminen. Saara Henriksson.

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Seminaari järjestetään osana Pirkkalaiskirjailijat ry:n 70-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Tapahtumaa ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Pirkanmaan taidetoimikunta. 

Pirkkalaiskirjailijoiden puolimatkan historiaa

Pirkkalaiskirjailijoiden juhlavuosi 2013 huipentuu marraskuussa seminaariin (16.11.) ja jäsenistön juhlaan (22.11.). Katsauksen yhdistyksen historiaan loi emeritusprofessori Yrjö Varpio lokakuun kuukausitapaamisessa (31.10.). Kuulijoita oli niukanlaisesti, mutta kaikeksi onneksi Varpiolla on tekeillä paikallishistoriaa ja muisteluita yhdistävä teos niistä vuosikymmenistä (1970-), joina hänen oma polkunsa on osunut yksiin pirkkalaiskirjailijoiden kanssa.

Ja millaista porukkaa se olikaan vielä 1970-luvulla. Mukana kokouksissa saattoi edelleen nähdä Väinö Linnan tai Kalle Päätalon, jotka Varpion kertoman (ja Antti Eskolan täydentämän) mukaan olivat ainoat, jotka söivät Svenska Klubbenilla järjestetyissä kokoontumissa, solidaarisuudesta ravintolaa kohtaan.

Juomisessa tamperelaiset taiteilijat olivatkin yhtä ansioituneita kuin muutkin kirjailijat tuohon aikaan, mutta kuultujen anekdoottien perusteella viinapäisessä melskaamisessakin oli jotain rotia, ja niin kuin Saara Kesävuoren laatimasta yhdistyshistoriikista voi lukea, tärkeintä oli vilkas keskustelu kirjallisuudesta. Esimerkiksi Ilpo Kaukovalta, yhdistyksen todella pitkäaikainen puheenjohtaja (1945–1946 ja 1957–1973), näyttäytyy anekdooteissa ja historian pöytäkirjoissa monestikin koomisena hahmona, mutta Varpio muistutti hänen olleen myös kovasti pidetty johtohahmo, koska hän suhtautui intohimoisen optimistisesti kirjallisuuden tehtävään.

Pirkkalaiskirjailijat on ollut alusta saakka outo lintu kotimaisen kirjallisuuden pulutarhassa.  Alkuvaiheissaan vuonna 1943 perustettu yhdistys oli ollut hyvinkin yksimielinen kirjallisuuden estetiikasta, ja yhdistyksen nimen oli tarkoitus viitata siihen samaan mahtipontiseen heimohistoriaan (eikä suinkaan pirkan-maalaisuuteen) mitä kirjallisuuden katsottiin puolustavan.

1950-luvulle saakka yhdistyksen keskusteluja hallitsivat ylemmän keskiluokan naiskirjailijat ja akateeminen litteraatti. Vastakohta sen ilmapiirille oli ns. Mäkelän piiri, jossa itseoppineet, miehiset tamperelaisrealistit keksivät kirjallisuuden periaatteita uudelleen. Tämän sukupuolittain tapahtuneen ryhmittymisen eroavuuksissa voisi olla vielä tutkittavaa kirjallisuudenhistorialle, huomautti Varpio.

1970-luku näyttäytyy kaikkiaan monenlaisena murrosvuosikymmenenenä - tai "puolimatkan seikkailuina", kuten Varpio sitä nimitti. Kulttuurikonfliktit tapahtuivat "kuin huomaamatta" eikä politiikkaa ilmeisestikään tuotu keskusteluihin samalla tavoin kuin esimerkiksi yliopistolla. Esimerkiksi Varpio nosti valtion kirjallisuustoimikunnan vierailun 1970-luvulla. Helsingin ja Tampereen vastakkainasettelusta oli noussut vihamielinen tunnelma, kunnes Linna sitten arvovallallaan ja diplomaattisilla taidoillaan sovitteli tilanteen - puhumalla molempien osapuolien kannalta. Vastaavanlainen sovittelun henki oli ilmassa, kun Arvo Salo kävi pirkkalaisten vieraana (v. 1979) puhumassa politiikan väistymisestä kirjallisuudessa. Salo oli ollut Väinö Linnan pahimpia kriitikkoja, mutta nyt sitten Salo kehui Linnan teoksia unohtaen aiemmat mieipiteensä. Ehkä pirkkalaisten pitkän seitsenkymmenluvun voisi tämän julkisuushistorian perusteella ajatella päättyvän vuosikymmenen ikoniseksi runoilijahahmoksi kohonneen Pentti Saarikosken vierailuun vuonna 1983; olihan se Saarikosken viimeinen esiintyminen julkisuudessa.


Pirkkalaisten nykyinen historiikki yltää vuoteen 1993. Uudelle päivitetylle historiikille olisi tilausta, mutta olisiko siihen enää mitään kerrottavaa, pohti kuukausitapaamisen yleisö: löytyisikö enää mitään yhtä rikasta kulttuurihistoriaa tallennettavaksi kuin nuo 1940-80 -lukujen vuosikymmenet?